Miksi vesivahinkojen määrä Suomessa ei ole laskenut? Näin vältät katastrofin omalla kohdallasi.

19.11.2020

 

Olemme kuulleet tosielämän kokemuksista, kun unelmien asunto kohtaa vesivahingon ja kustannusten määrä kohoaa pilviin, eikä vakuutusyhtiö korvaa tapahtunutta vahinkoa. Tai tarinat ihmisistä, jotka ovat altistuneet vuosia homeelle, koska vuotava putkisto on aiheuttanut laajamittaisen vesivahingon, joka on huomattu aivan liian myöhään. Mutta miksi vesivahinkojen määrä Suomessa ei ole laskenut ja miksi tähän asiaan on hyvä kiinnittää huomiota?

Huolemme saattaa olla vähäistä siihen asti, kunnes katastrofi iskeytyy omalle kohdalle, eikä mitään ole enää tehtävissä. Alkaa kuukausia kestävä saneeraustyö, usein koko perheen väliaikaismajoittuminen, sekä pitkään kestävä paperisota vakuutusyhtiön kanssa. Näistä vesivahinkojen aiheuttaneista kuluista vakuutusyhtiöt maksoivat vuonna 2018, 162 miljoonaa euroa. Todellinen kustannusten määrä on tietysti paljon suurempi, sillä noin 13 % ilmoitetuista vahingoista ei saanut vakuutusyhtiöiltä korvauksia ja ilmoittamattomia vahinkoja ei huomioitu kustannusarviossa.

Missä vika?

Vaikka viime vuosien varrella teknologia on kehittynyt ja rakennustekniset vaatimukset ovat tarkentuneet, miksi vesivahinkojen määrä Suomessa ei ole laskemaan päin? Joka päivä tapahtuu yli 100 vesivahinkoa eli noin 37 000 vesivahinkoa vuodessa. Tämä on suorastaan pöyristyttävä määrä. Pääsyy ongelmaan on, että vuotoihin reagoidaan usein aivan liian myöhään – kun vesivahinko on jo aiheuttanut mittavia vaurioita.

Aikamme on rajallista ja haluamme, että kotimme huoltaminen on vaivatonta. Siksi jatkuva putkien ja tiivisteiden tarkkailu ei varmastikaan kuulu monien meistä viikoittaiseen aikatauluun. Vaikka näin olisi, ei ennakoivia huoltotoimenpiteitä näkymättömissä olevaan vuotavaan putkeen voida tehdä. Onko ongelma huomiomme arvoinen?

Finanssialan Keskusliitto selvitti että 40 % vuotovahingoista sijaitsi viemäriputkistoissa tai kylmissä käyttövesiputkistoissa – eli täysin ihmissilmän saavuttamattomissa. Luku on hyvin verrattavissa siihen, että 41 % putkirikoista huomattiin, vasta kun vuoto oli jo päässyt aiheuttamaan vahinkoa.Tämä tarkoittaa, että vesi oli päässyt imeytymään rakenteisiin ja tämän seurauksena olemmekin tietoisia paljon keskustelua herättäneistä kosteusvaurioista ja homeongelmista. Nämä piilossa olevat vuodot selittävän miksi vesivahinkojen määrä Suomessa ei ole laskenut.

”Mutta meillä on kaikki hyvin.” – Onko?

”Ei koske minua! Meillä putkistot on uusittu ja kodinkoneet päivitettyjä.” Tämä on todella tärkeää! Muistuttanemme kuitenkin ikävän tosiasian siitä, että kodinkoneiden kestävyydelle ei ole asetettu EU:n alueella mitään lainsäädännöllisiä kestävyyskriteereitä ja monet koneet tuppaavatkin rikkoutumaan juuri takuuajan rauettua.
Yli 12 % vesivahingoista onkin kodinkoneiden aiheuttamia. Sekään ei suinkaan vielä tarkoita, että vahinko huomattaisiin näissä tapauksissa nopeasti. Ylivoimaisesti eniten, 90 % näistä vahingoista tapahtuu astianpesukoneelle, jonka vuoto voi helposti jäädä piiloon. Putki voi vuotaa pitkään koneen alapuolella, jolloin vesi ehtii imeytyä rakenteisiin tai tavaraa pursuava allaskaappi piilottaa vahingon sisuksiinsa.

Kustannustehokkain ratkaisu

Mikä avuksi? Paras ja tehokkain keino, jonka avulla voit olla murehtimatta mahdollista vesivahinkoa, on käyttää vuotovahinkojen varalle kehitettyä teknologiaa, joka havaitsee kaikki vesivuodot. Taloyhtiöissä nämä etäluettavat vedenkulutumittarit ovat jo lain edellyttämiä, jotta ongelmia voitaisiin ennaltaehkäistä ajoissa.

Moni kuitenkin empii ostaa tuhansia euroja maksavia kalliita järjestelmiä kotiinsa, varsinkaan jos kokee, että vahinko tuskin sattuu koskaan omalle kohdalle. Markkinoilla on jo tuotteita, jotka ovat osoittautuneet hyödyllisiksi, mutta asennushinta voi kivuta jo niin korkealle, että niillä miltei maksaisi uuden putkiremontin. Järjestelmien käyttökustannukset eivät myöskään monesti maksa itseään nopeasti takaisin.

H2O Vesiturva on sitoutunut tarjoamaan kuluttajille ja taloyhtiöille kilpailukykyiset hinnat ja markkinoiden edullisimman käyttökustannuksen. H2O Vesiturva mobiilisovelluksella voit tarkkailla ja kontrolloida vedenkulutustasi suoraan puhelimestasi.

Järjestelmä myös huomaa vuodot nopeasti ja hälyttää niistä sinulle. Jos hälytykseen ei reagoida, järjestelmä sulkee vesisulun automaattisesti, jolloin suurimmilta vahingoilta voidaan välttyä.

H2O Vesiturva on varma ja edullinen tapa hälventää huolet vesivahingoista. Lue lisää täältä, kuinka turvaat kotisi helposti ja asumisesi on kestävällä pohjalla.

 

 


Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /home/h2ofi/h2o.fi/wp-content/themes/h2o/functions.php on line 2220

Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /home/h2ofi/h2o.fi/wp-content/themes/h2o/functions.php on line 2220

Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /home/h2ofi/h2o.fi/wp-content/themes/h2o/functions.php on line 2220

    Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /home/h2ofi/h2o.fi/wp-content/themes/h2o/functions.php on line 2220

  • Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /home/h2ofi/h2o.fi/wp-content/themes/h2o/functions.php on line 2220

  • Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /home/h2ofi/h2o.fi/wp-content/themes/h2o/functions.php on line 2220

  • Warning: Invalid argument supplied for foreach() in /home/h2ofi/h2o.fi/wp-content/themes/h2o/functions.php on line 2220
  • Kopioitu leikepöydälle